>> www.onoma.org
   
 
TIEDOTE
OSALLISTUJAT
KUVAT





 

10. NÄYTTELY
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan näyttely.
11.5.-28.9.2003, Makasiini

10. näyttelyn kunniaksi on osuuskunnan jäsenille annettu vapaat kädet toteuttaa osaamistaan, erityistä teemaa ei näyttelyllä tänä vuonna ole.
Vanhan viljamakasiinin kaikki kolme kerrosta sekä sitä ympäröivä saari täyttyy yli 60:n osuuskuntalaisen töistä.
Mukana on taas laaja valikoima eri alojen ammattilaisten uusimpia taidon näytteitä. Näyttelyarkkitehtuuriakaan ei ole rajattu yhden tietyn teeman alle, vaan valitut osuuskuntalaiset toteuttavat jokaisen kerroksen omalla tavallaan.
Ylimpään kerrokseen on luotu kumpuileva luonnonmaisema, jossa näyttelyssä kävijä voi ihastella näyttelytöitä kulkiessaan puista polkua pitkin.
Keskikerroksen näyttelyarkkitehtuuri on toteutettu metallista ja luo vastakkaisuutta Makasiinin vanhaan, puiseen tilaan.
Alin kerros valkoisine seinineen on pyhitetty pääasiassa kuvataiteelle. Sieltä pääsee ulos saarelle joka on kunnostettu istuttamalla uusia puita ja pensaita. Saaren ympäristöön on pystytetty suurimpia veistoksia ja teoskokonaisuuksia.

10. Näyttely on esillä Fiskarsin Makasiinissa koko kesän.
Se avautuu yleisölle 11. toukokuuta ja jatkuu aina syyskuun 28. päivään saakka.

Näyttelytyöryhmä
Soili Arha ja Taina Pailos (ylin kerros)
Ron Nordström ja Sari Palosaari (keskikerros)
Stefan Nyström Marja-Elina Uusitupa (alin kerros)
Stig Nordman (ulkotila)

Näyttelysihteeri
Anneli Aaltonen