Muodon viemää - sarjavalmistus
Kuparipaja
Fiskarsin Ruukki
10.5.–27.9.2009
Avoinna päivittäin 11-18
Muodon viemää -näyttely keskittyy uusiin ja jo klassikoiksi muodostuneisiin esineisiin ja tuotteisiin, joita voidaan valmistaa sarjatuotantona. Mukana näyttelyssä on myös rajatumpaan sarjatuotantoon soveltuvia käsiteollisesti valmistettuja esineitä ja tuotteita.
Muodon viemää valaisee myös muodon, kuvion tai materiaalin kehitystä pidemmällä aikavälillä joista esimerkkeinä mm. ”olkapäälasi” Saara Hopean, Tapio Wirkkalan, Jorma Vennolan tai Aleksi Perälän silmin, Kari Virtasen KV-tuolisarjan kehityskaari tai raitakuvion käyttö Vuokko Nurmesniemen tuotannossa.
Näyttelyyn osallistuu kutsuttuna tai jurytyksen kautta yli 80 muotoilijaa, sisustusarkkitehtia tai suunnittelutoimistoa tuotteillaan.
Sarjatuotannollisuuden visualisoimiseksi työryhmä on valinnut installaatioteemoja eri tekijöiltä idealla sata kännykkää, sata espressokuppia, sata posliinilusikkaa, sata sormusta jne.
Näyttelyyn osallistuvat
Lauri Aaltio & Kimmo Ollikainen Elina Aalto Klaus Aalto Niina Aalto Eero Aarnio Tapio Anttila/Showroom Finland Oy Oliver Backman Shigeru Ban/Artek BRP Finland Oy Com-pa-ny/Aamu Song & Johan Olin Kirsti Doukas ED-Design Oy Fatboy© Fiskarsin Puusepät Oy/Tommi Alatalo & Heikki Paso Hackman/Pentagon Design Pentti Hakala Marjo Hallila/Valtimo Design Piia Hautamäki Simo Heikkilä Lena Hellström Elina Helminen Maarit Hirvonen Hannu Hjerppe/Diff Design Oy Saara Hopea Sasha Huber Saarikko/SHY Mari Isopahkala Renata Jakowleff Sebastian Jansson Eeva Jokinen Karin Jones Terhi Juurinen Jouko Järvisalo Vesa Jääskö/Helkama Velox Oy Timo Karjalainen & Jukka Vaajakallio Vesa Kattelus Yoshinaga Kawamura Petri Koivusipilä Riikka Kokko Kokoro&Moi Harri Koskinen Markku Kosonen Yrjö Kukkapuro Mauri Kuorilehto Hannu Kähönen Nathalie Lahdenmäki Tiina Laitinen & Maija Puoskari
LEM / Laura Itkonen & Saara Kaatra & Lotta Veromaa Peter Launo Carola Lindh-Hormia Juha Lottonen/Lottonen Guitars Oy Luovi/Iikka Airas, Sanna Kantola, Christian Mäkelä, Ilkka Suppanen Rudi Merz Hanna Mikola Camilla Moberg Oy Muoto-Steam Ltd Timo Mustajärvi Naoko Nakagawa Kari Nieminen/Versoul Oy Timo Niskanen Nokia Vuokko Nurmesniemi/Vuokko & Marimekko Mikko Paakkanen Minna Parikka Tuulia Penttilä Aleksi Perälä Tom Pesch Inni Pärnänen Timo Ripatti/Vivero Oy Perttu Rista & Paula Noponen Tuomas Rossi Kristian Saarikorpi Anneli Sainio Timo Salli Mika Sarasjoki Antti Siltavuori/MyPower Masako Sone Satu Syrjänen Jussi Takkinen Pyry Tamminen Ahti Taskinen/ Kimmo Seppänen Oy Heli Tuori-Luutonen Sawako Ura Heli Valaja Viivi Varesvuo Jorma Vennola 5D muotoilutoimisto Oy Kari Virtanen/Nikari Oy Eeva Väänänen Karin Widnäs Yrjö Wiherheimo Tapio Wirkkala
Näyttelyn työryhmä
Antti Siltavuori, pj. ja näyttelyarkkitehti, teollinen muotoilija; Mikko Paakkanen, muotoilija; Mika Sarasjoki, teollinen muotoilija; Pyry Tamminen, muotoilija, hopeaseppä; Pirkko Tuukkanen, näyttelykoordinaattori; Lasse Lampenius, näyttelyassistentti, Perttu Rista, näyttelyn tekninen toteutus, teollinen muotoilija ja Tommi Jokivaara, graafinen suunnittelu.
Näyttelyä ovat tukeneet
Fiskars Oyj Abp, Opetusministeriö, Svenska Kulturfonden, Valtion muotoilutoimikunta, Amperin linja-autoliikenne Oy, Fiskarsin Laatupuu, FT-Transport Oy Ab, Hotelli-ravintola Fiskars Wärdshus, Olof Ekman Oy Ab, Raaseporin kaupunki ja Ravintola Kuparipaja.
Lehdistölle
Lisätietoja
Osuuskunnan toimisto / Onoma Shop, puh. 019 2777 500, onoma (at) onoma.org
FiskarsInfo, puh. 019 2777 504, fiskars.info (at) fiskars.fi, www.fiskarsvillage.fi
Lehdistökuvat
Työryhmä Oliver Backman, Piia Hautamäki, Vesa Kattelus, Yoshinaga Kawamura, Tuomas Rossi, Pyry Tamminen, Jussi Takkinen, Sawako Ura - Camping – Balcony -sarja: juoma- ja tarjoiluastioita, kankaita, kirja, 2008 - kuva: Piia Hautamäki - jpg, 5 MB
Eeva Jokinen – Aamiaissetti, 2005, riisiposliini - tiff, 3 MB
Ahti Taskinen/Kimmo Seppänen Oy – Haavisto, 2009, pöytä ja penkit - kuva: Opte Oy - tiff, 4MB
Hanna Mikola – Pyörä, 2009, dreijattu laattasarja - jpg, 8 MB
Hannu Hjerppe – Bolaris, 2007, pulmapallo-tuotesarja - kuva: Hannu Hjerppe, jpg, 3 MB
Inni Pärnänen – Kaulakoru, 2000, hopea - jpg, 884 KB
Jouko Järvisalo – Kova, 1996-97, tuoli, massiivipuu, lentokonevaneri, teräs - tiff, 36 MB
Jouko Järvisalo – Lanka, 2000, tuoli, ruostumaton teräs - tiff, 33 MB
Juha Lottonen/Lottonen guitars Oy – Modesto, 2009, kaarevakantinen kitara - jpg, 10 MB
Juha Lottonen/Lottonen guitars Oy – Modesto & Centurion, 2009, kaarevakantinen kitara - jpg, 9 MB
Kari Nieminen/Versoul Oy – Resosun Baritone, 2008, baritonikitara - jpg, 8 MB
Karin Jones – Lasipurkit koristekansilla, 2009 - tiff, 29 MB
Karin Widnäs – KIMONO, 2007, tilanjakaja, valettu kivitavara - jpg, 2 MB
Mari Isopahkala – MARI-lasit, 2009, valmistaja: Habitat - pdf, 2 MB
Naoko Nakagava – Linnunrata -sarja, 2007-09, kivitavara - jpg, 778 KB
Nathalie Lahdenmäki – Lusikat, 2009, posliini ja punasavi - kuva: Rauno Träskelin - jpg, 2 MB
Niina Aalto – Eripari, 2009, keramiikka - tiff, 27 MB
Pentti Hakala – Jaccara, 1996, MDF-levy, teräs - tiff, 36 MB
Pentti Hakala – Nuttu, 1997, MDF-levy, teräs - tiff, 2 MB
Sasha Huber – PILKKU, 2009, laukku, nahkaa - jpg, 3 MB
Satu Syrjänen – Punainen kenttä, sininen kenttä ja vihreä kenttä, 2009, keramiikka - tiff, 27 MB
Tom Pesch – Kombox biojäte, 2008, paperikuituvalos - jpg, 3 MB
Tom Pesch – Kombox astia, 2008, paperikuituvalos - jpg, 3 MB
Valtimodesign – Kaitai, kuva: Sami Parkkinen - jpg, 4 MB
Perttu Rista & Paula Noponen – Hanakka, 2009 - jpg, 156 KB
Kristian Saarikorpi – Lumoava, Peili, 2009 kuva: Aleksi Väisänen - jpg, 4.4 MB
Timo Ripatti – Ellipsi-tuoli, 2008 kuva: Vivero - jpg, 886 KB
Markku Kosonen – Nappijakkara - jpg, 2.1 MB
Elina ja Klaus Aalto – Maja, 2009, puu, träsputki, vaneri, huopa - jpg, 3 MB