Työkalu
8.5. - 25.9.2011 Makasiini, Fiskars


Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta järjestää ensi kesänä poikkeuksellisen merkittävän näyttelyn. Se on ensimmäinen laajasti työkaluja, niiden evoluutiota ja käyttöominaisuuksia käsittelevä näyttely Suomessa.

Ihmisen muokkaama maailma sai alkunsa, kun hän oppi käyttämään keppiä ja kiveä työkalunaan ja sittemmin kehittämään yhä monipuolisempia erikoistyövälineitä uusista materiaaleista. Ympäristömme on täynnä erilaisia työkaluja mutta jostain syystä ne ovat jääneet välineiksi, joilla tehdään jotain arvokkaampaa tai merkityksellisempää: ruokaa, vaatteita, kulkuvälineitä, rakennuksia, taide-esineitä jne. Työkalut ovat kuitenkin itsessään useimmiten pitkäaikaisen kehityksen ja suunnittelun tuloksia, niiden ergonomialta ja materiaaleilta vaaditaan paljon. Työkalujen tulee toimia niin hyvin, että niistä tulee luontevia kädenjatkeita ja koska ne useimmiten ovat sellaisia, niihin ei tule kiinnittäneeksi huomiota. Työkaluissa kiteytyy hyvin modernistisen suunnittelun filosofia: hyvät materiaalit, yksinkertainen muoto ja toimivuus, jonka tuloksena syntyy esteettisesti miellyttävä tuote.

TYÖKALU-näyttely tuo esille useita tapoja tarkastella työvälineitä ja niiden käyttöä. Esillä on koosteita liittyen työvälineiden muotoiluun ja materiaaleihin. Näyttelyssä on mm. Fiskarsin ja Billnäsin ruukeissa valmistettua esineistöä hienotakeista suurempiin työkaluihin. Lisäksi näyttelyssä on esimerkkejä siitä, kuinka yksinkertaiset työkalut toimivat edelleen nykyaikaisten koneiden rinnalla. Esillä on myös fiskarsilaisten käsityöläisten käyttämiä työkaluja ja niillä tehtyjä taidonnäytteitä sekä osa keräilijä Pertti Nurmelan mielenkiintoisesta työkalukokoelmasta.

Näyttelyyn osallistuvat

Erna Aaltonen, Upi Anttila, Soili Arha, Mira Donner-Spitz ja Mikael Spitz, Kirsti Doukas, Eero Haikala, Erja Huovila, Sade Kahra, Petri Koivusipilä, Elina Makkonen, Rudi Merz, Camilla Moberg, Timo Mustajärvi, Timo Mustonen, Pia Nieminen, Mari Ojala ja Päivikki Kallio, Risto Paatero, Anna Paljakka ja Katja Bäcksbacka, Tuulia Penttilä, Kristian Saarikorpi, Anneli Sainio, Rutsuko Sakata, Mika Sarasjoki, Sassi Design, Howard Smith, Marin Strebelle, Riitta Talonpoika, Olli Tamminen, Ari Turunen, Karin Widnäs, Kari Virtanen, Ilkkä Ärrälä ja Pertti Nurmelan työkalukokoelma

Näyttelyä ovat tukeneet

Fiskars Oyj Abp, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Svenska Kulturfonden, Valtion muotoilutoimikunta, Amperin linja-autoliikenne Oy, Hotelli-ravintola Fiskars Wärdshus, Kanzawa Tekko Co.,Ltd., Karjaan rauta Oy, Olof Ekman Oy Ab, Plektra Trading, Ravintola Kuparipaja, Tattarisuon Kiviveistämö, Työkalutukku Oy

Näyttelytyöryhmän jäsenet

kuvanveistäjä Martti Aiha, puheenjohtaja
arkkitehti Hannele Grönlund, näyttelyn arkkitehti
arkkitehti ja teollinen muotoilija Pekka Harni, käsikirjoitus
teollinen muotoilija Olavi Lindén, asiantuntija
taidehistorioitsija Teija Isohauta, näyttelyn sihteeri

Lisätietoja

Osuuskunnan toimisto / Onoma Shop, p. 019 2777 500, onoma (at) onoma.org, www.onoma.org

Lehdistölle

Lehdistötiedote


Lehdistökuvat

TYÖKALU
Vanhat käsiporat
jpg, 2.0 MB


TYÖKALU
Yleiskuva
jpg, 1.7 MB


TYÖKALU
Hopeasepän työkalut
jpg, 500 KB