AIHEITA - SUOMALAISTA VALOKUVATAIDETTA
7.10. – 18.11.2007
Kuparipaja, Fiskars



Aiheita-näyttelyn teemana ovat luonto, yksilön ja yhteiskunnan tai ympäristön välinen suhde.
Keskeiseksi kysymykseksi rajatessani näyttelyn kokonaisuutta muodostui mielenkiinto aiheen käsitteestä. Näyttelyyn osallistuvat tekijät edustavat nopeasti tarkasteltuna taiteilijoita, joiden teoksia voi pitää perinteisessä mielessä kerronnallisina ja esittävinä − vai onko se näin yksinkertaista?


Aiheen valinnalla tekijä määrittelee ja rajaa sen näkyvän tai näkymättömän, mitä kautta hän pyrkii vaikuttamaan katsojaan. Se voi käsitellä tekijän poliittista, uskonnollista, yksityistä, yhteisöllistä tai esteettistä asennetta, joka muotoutuu teokseksi tai teoksi. Kyse on henkilökohtaisen näkemyksen jakamisesta yleisön kanssa.

Valokuva on valon piirtämä jälki kohteestaan. Se on tallentuma tietystä hetkestä ja tapahtumasta. Tämä kuvautuma ei kuitenkaan palaudu ja jää pelkästään siihen kuvan figuratiiviseen lähtökohtaan, jota kuva esittää. Kuva koostuu useista kerrostumista − tarina, valo, väri, koko, muoto, sommittelu jne. Jokainen näistä tasoista voi toimia ”aiheena”. Aiheita syntyy tästä johtuen siis useita, jotka limittyvät ja lomittuvat toisiinsa. Katsojan henkilökohtainen tehtävä on luoda tähän oma järjestys ja täydentää kuvan viitoittama kokonaisuus omalla tulkinnallaan.


Näyttelyn taiteilijat
ovat Ilkka Halso, Sade Kahra, Jan Kaila, Aino Kannisto, Sanna Kannisto, Jussi Kivi, Tuomo Rainio, Heli Rekula ja Matti Saanio.

Pertti Kekarainen
Näyttelyn kuraattori


LEHDISTÖKUVIA


Lisätietoja:

Pertti Kekarainen, kuvataiteilija, p. 050 584 9889, perttikekarainen@hotmail.com
           
Pirkko Tuukkanen, näyttelykoordinaattori, p. 040 511 4780, pirkko.tuukkanen@pirkkot.pp.fi

Osuuskunnan toimisto ja myymälä Onoma, p. 019 2777 500, onoma@onoma.org

FiskarsInfo, p. 019 2777 504, fiskars.info@fiskars.fi           

PAGE UP