





|
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta järjestää kesällä 2006 näyttelyn teemalla "Puutarhat". Teemaa tulkitaan taiteen, muotoilun ja taidekäsityön kautta. Näyttelyn punaisena lankana ja virikkeellisenä lisänä on runous, joka monipuolistaa aiheen tulkintaa ja kokoaa näyttelyn. Rikas ja hedelmällinen teema tulee avaamaan monivivahteisia tulkintoja ja herättämään laajaa kiinnostusta. Puutarha kutsuu pohdiskeluun.
Näyttelyyn osallistuvat Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden lisäksi kutsutut taiteilijat ja ulkoteoksia toteuttavat tahot.
Kutsutut taitelijat ovat tekstiilitaiteilija, keraamikko Fujiwo Ishimoto sekä kuvataiteilija, TaM Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger. Taideteollisen korkeakoulun puustudio, muotoiluosasto ja Teknillisen korkeakoulun puurakentamis-studio Wood Program osallistuvat ulkoteoksillaan.
Näyttelyn runo-osuus toteutetaan yhteistyössä runoyhdistys Nihil Interit ry:n kanssa. Osallistuvat runoilijat ovat Reetta Niemelä, Tommi Parkko, Heidi von Wright, Sanna Karlström, Katariina Vuorinen, Anna Turunen ja Teemu Manninen.
Näyttely sijoittuu tunnelmalliseen vanhaan viljamakasiiniin, ja käsittää näyttelytilan lisäksi ulkoalueita. Ulkoteokset sijoittuvat pääasiallisesti kolmikerroksisen slagitiilirakennuksen saarelle ja sen lähiympäristöön, installaatiot ja ympäritstöteokset levittäytyvät ympäri ruukkia.
Työryhmä:
Lasse Minkkinen, arkkitehti SAFA, näyttelytyöryhmän pj.
Hanne Horte-Garner, taidemaalari, lavastaja
Marketta Miettinen, fil. maist.
Jusa Peltoniemi, kirjailija
Tuulia Penttilä, hienopuuseppä
Anneli Sainio, keraamikko
Sade Kahra, taiteen maisteri, valokuvataiteilija, näyttelyn sihteeri
Näyttelyarkkitehti: Hannele Grönlund, arkkitehti SAFA
Valokuvaus ja näyttelygrafiikka: Sade Kahra
Näyttelyn jury:
Ulla Koskinen, suunnittelija, visuaalinen koordinaattori
Lasse Minkkinen, arkkitehti SAFA, näyttelytyöryhmän pj.
Katarina Reuter, taidemaalari
LEHDISTÖKUVAT
Lisätietoja:
Näyttelysihteeri
Sade Kahra
+358(0)440600036
sato@onoma.org Näyttelytoimisto
+358 (0)19 277 7500
exhibitions@onoma.org |