TULESSA SYNTYNYT
Polttopisteessä kansainvälinen lieskauuneilla poltettu keramiikka.
Makasiini, Fiskars, 11.5.-28.9.2008, ma-su 11-18
Seminaari 11.5. klo 11-17, Lukaali, Fiskars
Workshop Bente Brosböl Hansen, Svein Narum

Tulessa syntynyt-näyttelyn teema on lieskauuneilla (kaasu, puu ja öljy) poltettu keramiikka. Mesopotamiassa ovat sen juuret, jotka ovat vuosituhansien myötä levittäytyneet varioiden ympäri maailman. Näyttelyn teoksille keskeistä ovat ihmisen, materiaalin ja polttoprosessin kautta syntynyt keramiikka, ja tuoda esiin sen laaja-alaisuus taidemuotona.

Suomessa lieskauuneilla on poltettu perinteisesti paikallista punasavea esim. tiiliä ja lyijylasitettuja käyttöesineitä, teollisuuden kasvaessa (Arabia, Kermansavi, Pentik) siirryttiin kivitavaraan ja posliiniin. Studiotyöskentelyssä lieskauunien käytön rajallisuus on ollut olosuhteiden sanelema; kaupunkeihin asettuminen ja sähkökäyttöisten uunien tulo Suomeen 70-luvulla. Lieskauunit jäivät vain harvojen ammattilaisten käyttöön, kunnes 90-luvun lopulla lähti kiinnostus ja uunien rakentaminen uuteen nousuun.

Muualla maailmassa lieskauunit ovat olleet jatkuvasti keramiikkojen työvälineinä. Uunien rakenteet ja koot ovat yksilöllisiä, osa pohjautuu tuhatvuotiseen perinteeseen ja osa edustaa moderneja innovaatioita. Näyttelyn valokuvat välittävät informaatiota teosten polttoprosessista.

Näyttelyn tavoitteena on tuoda esiin mahdollisimman laaja-alaisesti studiokeramiikan tekemistä niin käyttö- kuin taidekeramiikan näkökulmista ja inspiroida näkemään olemassa oleva tietotaitoa sekä innoittaa uudistavaan muotoiluun keramiikka alalla. Näyttelyyn on kutsuttu 55 keramiikkoa/keramiikkataiteilijaa, jotka edustavat tämän keramiikan osa-alueen huipputekijöitä. 

Seminaari 11.5. klo 11-17, Lukaali, Fiskars. Hinta 15 €.
Luennoitsijat: Janet Mansfield, Morten Løbner Espersen, Margaret O'Rorke, Risto Paatero, Pekka Paikkari, Robert Sanderson ja Elina Sorainen.

Workshop
Kesä/heinäkuussa järjestämme viiden päivän workshop. Workshopin vetäjäksi kutsumme kaksi alan mestaria; Svein Narum (Norja) ja Bente Brosböl Hansen (Ruotsi), demonstroimaan työmenetelmiään. Tapahtuman aikana poltetaan osuuskunnan kesällä 2006 rakennettu puu-uunia.

Työryhmä: Risto Paatero, Karin Widnäs ja Riitta Talonpoika (pj.)
Arkkitehti: Kimmo Friman
Grafiikka: Vuokko Isoherranen
Rakennusvastaava: Jussi Tallgren
Sihteeri: Sade Kahra

Lisätietoja:
Sade Kahra, näyttelysihteeri, puh. 040-8676847, s-posti sade.kahra@onoma.org
Riitta Talonpoika, pj, puh. 040-8409848, s-posti riitta.talonpoika@dnainternet.net

LEHDISTÖKUVAT

Näyttelyn kotimaiset osallistujat: Nanna Bayer, Kai Berglöf, Cornelius Colliander, Paul Envalds, Henrik Gröhn, Tiina Harjola, Airi Hortling, Risto Hämäläinen, Terhi Juurinen, Mallu Järkkä, Catharina Kajander, Nina Karpov, Arja Martikainen, Jussi Mäkelä, Risto Paatero, Pekka Paikkari, Pirkko Pajunen, Timo Pajunen, Heikki Rahikainen, Liisa Rissanen, Anneli Sainio, Mika Sarasjoki, Kim Simonsson, Minna Sola, Elina Sorainen, Erkki Stenius, Riitta Talonpoika, Satu Tamminen, Ritva, Tulonen, Kati Tuominen-Niittylä, Heli Valaja, Irma Weckman, Karin Widnäs ja Tapio Yli-Viikari.

Näyttelyn ulkomaalaiset osallistujat: Ingrid Allik (Viro), Palma Babos (Unkari), Jaap Borgers (Alankomaat), Bente Brosböl-Hansen (Tanska/Ruotsi), Kent Ericsson (Ruotsi), Jane Hamlyn (Isobritannia), Nils Holmström (Ruotsi), Morten Lobner Espersen (Tanska), Janet Mansfield (Australia), Coll Minogue (Irlanti), Genc Mulliqi (Albania), Svein Narum (Norja), Tomasz Niedziolka (Puola), Hana Novotná (Tšekki), Margaret O´Rorke (Isobritannia), Kouichi Ohara (Japani), Suku Park (Korea), Urmas Puhkan (Viro), Jane Reumert (Tanska), Robert Sanderson (Skotlanti/Irlanti) ja Kwang Cho Yoon (Korea).

PAGE UP